Anniina Runtuvuori

Turkistarhaus, Sokos ja kilpaa moralisointi

Sokoksen päätös lopettaa turkisten myyminen kokonaan on herättänyt tunteita puolin ja toisin. Tämä uutinen on nostanut monen vaikuttajan niskavillat pystyyn. Keskusta on maaseudun puolue, joka pitää viljelijöiden, maito- ja lihatilallisten ja tarhaajien puolta, joten Keskustalta olikin odotettavissa vastalause. He ovat äänestäjiensä puolella.

En kuitenkaan näe syytä, miksi valtion tulisi puuttua yksittäisen ketjun omaan päätökseen toimia omalta kannaltaan eettisesti/taloudellisesti? Eihän Sokos ole ilmoittanut, että se lopettaa Suomalaisen turkiksen myymisen kokonaan?


En ole sitä mieltä, että turkisten myyminen tulisi lopettaa kokonaan, tai nahkatuotteiden käyttö tulisi kieltää. Oikein toimittuna, voidaan tuottaa ekologisia, lämpimiä ja pitkäkestoisia vaatteita ja kalusteita, jotka vain kaunistuvat ajan myötä. Vastustan kuitenkin tarpeetonta tehotuotantoa, eläinrääkkäystä ja hyödyttömien tuotteiden valmistusta eläinten kärsimyksen kustannuksella. Se ei ole eettistä, taloudellista eikä millään lailla kannattavaa. Eläinten turkkikin kärsii stressistä, sairauksista ja kivusta. Mitä näille turkeille sitten tehdään?

Otetaan yhtenä esimerkkinä lihakarja. Kun nautaa viedään lihanjalostukseen, tulisi sen ruumista ottaa kaikki tarpeelliset elimet hyötykäyttöön. Esimerkiksi luut lemmikkieläinten ruoaksi ja sisäelimistä perinneruokaa tai rehua. Nahka on iso elin, jota voidaan hyödyntää monin tavoin. Koenkin loogiseksi, että se hyödynnettäisiin esim. kengissä tai käsineissä tmv. Hyvin hoidettuna nahka kestää pitkään.


Minkin kasvatusta en ymmärrä, enkä ole koskaan ymmärtänyt, vaikka olenkin alun perin Etelä-Pohjanmaan kasvatti. Pienenä kävin minkkitarhalla ja itkin sitä, kuinka likaisia, vihaisia ja takkuisia nämä eläimet olivat pienen pienissä häkeissään, joissa niiden varpaat tulivat verkkolattian läpi. Eläimet eivät päässeet edes kääntymään häkeissään kunnolla. En enää ikinä halunnut nähdä yhtäkään eläimestä tehtyä vaatekappaletta.

Arvomaailmani on pehmentynyt vuosien aikana. Hyvää on turha heittää roskiin. En edelleenkään hyväksy, että eläimiä kasvatetaan vain vaateteollisuuden tarkoitukseen. Jos kuitenkin esimerkiksi lampaan aika on koittanut ja pitkän villan- tai maidontuotannon jälkeen, tie johtaa enää teurastajalle. Toivon, että sen taljasta tehdään jotain, mikä kestää pitkään, esimerkiksi takki.

Miten minkki nyt sitten eroaa kissoista ja koirista? Vuodesta 2009 lähtien, kaikissa EU-maissi on kissojen ja koirien turkisten myynti, markkinointi ja maahantuonti sekä maastavienti kielletty. Tämän on todettu olevan epäeettistä toimintaa. Miten näiden (lemmikki)eläinten käyttäminen turkiksena on epäeettistä ja minkkien ei? Miten minkkien lopettaminen eroaa näiden (lemmikki)eläinten lopettamisesta niin, että se olisi eettistä?

Tunteeni ovatkin nyt hyvin kaksijakoiset, kun Sokos ilmoitti päätöksestään. Mieleni kallistuu kuitenkin ison peukun puolelle, hieno ja rohkea päätös! Jokaisella yrityksellä on itse oikeus päättää omista tuotteistaan ja linjauksistaan.


Sitten vähän faktaa…


Sokos ei ole se valtion vihollinen, joka vie ruoan tarhaajien suusta. Vuonna 2013 EU ei tukenut rahallisesti turkiseläinten hyvinvointia lainkaan. Emolehmän hyvinvointiin panostettiin 50 €/lehmä. Turkistarhaus on hyvin hintavaa ja valtaosa kuluista tuleekin palkoista ja materiaalikustannuksista. Hienoa kuitenkin on, että tarhaus työllistää edelleen useita henkilöitä, noin 17 550 henkeä suoraan ja välillisesti. Toivoisin kuitenkin myös kehitystä eläinten hoitoon. Jos turkiksia on pakko tuottaa, tulisi myös taata eläimille paremmat olot. Kanojakaan ei enää saa kasvattaa samanlaisissa oloissa.

Ulkomaanviennistä turkistarhaus sai vuona 2012 noin 400 miljoonaa €. Summa vaikuttaa isolta, mutta kun vertaa metalliteollisuuteen, jonka vienti oli 2011 8,8 miljardia €, puhutaan kuitenkin suhteellisen pienestä osuudesta. Tarhaus on kuitenkin hyvä tulonlähde yksittäiselle pitäjälle työllistämisen ja verotuksen kautta, kunhan ulkomaankauppa vetää. Jopa 98 % turkiksista viedään ulkomaille. Tämän tiedon perusteella en usko, että tarhaus tulisi lopettaa. Sitä tulisi nykyaikaistaa.

Jos ulkomaanvienti on näinkin kannattavaa, ilman isoja tukia Suomen valtiolta, antaa mennä vain. Ja jos todella on näin, että tuotetaan hyvissä olosuhteissa kasvaneiden minkkien ja kettujen nahkoja ja jotka ovat ekologisia. Silloin kannattaisi varmaan laittaa tuotanto isolle ja myydä maailmalle hyvään hintaan onnellisten kettujen turkiksia.


Ja mitä moralisointiin tulee (itsehän en sitä tässä puheenvuorossa harrastanut), aika huonosti menee turkisten myynnillä Suomessa, jos 2 % Suomessa myydyistä turkiksista on Sokoksen vastuulla.


Jos jollain on nykyaikainen minkki/kettutarha, vierailisin mielelläni katsomassa minkälaisia olot ovat nyt 2000-luvulla. Onko tilat muuttuneet ja eläimille paremmat oltavat kuin 1990-luvulla. Enkä ole mikään ns. kettutyttö. En ole vapauttamassa kettuja luontoon. Nykyajan lapsikin tietää, että ne eivät luonnossa pärjää, tai menestyessään häiritsevät luonnonvaraisten eläinten elämää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Tunteeni ovatkin nyt hyvin kaksijakoiset, kun Sokos ilmoitti päätöksestään."

Miksi käy tunteisiin,jos jokin yritys kertoo päätöksestään? En ole ollenkaan ymmärtänyt tätä puolta tästä kohkaamisesta. Ei tarhaajat kertonut vielä mitä he tekevät vaan pelkästään tarhaajien eturyhmän edustajat olivat heti takajaloillaan jonkin yrityksen päätöksestä,mikä ei muuten kuulu heille millään tapaa.

Käyttäjän AnniinaRuntuvuori kuva
Anniina Runtuvuori

Totta on että tunteilla ei tule tehdä pitkän tähtäimen taloudellisia päätöksiä.
Suomi on mielensäpahoittajien maa ja nyt oma mieleni ei tiedä miten tekevi.

Olen iloinen Sokoksen päätöksestä, mutta samalla olen ottanut huomioon sen, että julkilausuma päätöksessä on kaksinaismoralistinen. He kun edelleen myyvät tuotteita, jotka eivät täytä ekologisia tai eettisiä vaatimuksia. Näiden kriteerien turvin he kuitenkin lopettavat turkisten myynnin.

Onko päätös tehty taloudellisten syiden takia ja tuotu julki markkinointikikkana? Hyvin mahdollista, mutta näitä pieni mieleni puntaroi.

Ja terävä huomio, tarhaajat eivät ole ottaneet kantaa päätökseen. Kantaa ovat ottaneet ainakin keskustan kaksi kansanedustajaa Antti Kurvinen ja Mikko Kärnä ja Kokoomuksen Susanna Koski. Mielenkiinnolla kuulisin tarhaajien mielipiteen asiaan, vaikkakin se tuskin muuttaa asiaa millään tavalla.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tarkkaan säädelty, ja valvottu turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa, joka yrittää pärjätä markkinoilla hyvällä laadulla ilman julkista tukea. Pohjoisen kylmä ilmasto tuottaa huippulaatuista turkisnahkaa maailmalle S-ryhmästä huolimatta. S-ryhmä haluaisi ottaa osan turkistuottajien tuloksesta itselleen, turkikset myydään kuitenkin pääasiassa huutokaupalla maailmalle eniten tarjoavalle joka ei ole S-ryhmä.

Ehkä se karvastelee vahvaa korruption kyllästämää S-ryhmää. Vihreä kortti on ottanut vallan symbolin aseman Suomessa.. S-ryhmä, S-pankki, S-voima (sähkönmyyntiyhtiö), Tuuliwatti Oy, S-ryhmän tuulivoimayhtiö on Suomen suurin syöttötariffituen rohmuaja (n. 57 miljoonaa euroa 2015) yhtiö on perustettu 2500 euron pääomalla, vuoden 2015 tiedoissa työntekijöitä ei ole ilmoitettu olevan yhtään.
Liikevaihto: 70,2 milj. €
Liikevoitto: 58,9 %
Nettotulos: 45,2 %
Sijoitetun pääoman tuotto: 16,0 %

"ääni on kuin jääkaapin hyrinää"
http://paivanbyrokraatti.com/2015/09/25/pb-mauri-p...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jonkun laillisuus ei tee siitä eettistä ja moraalisesti hyväksyttävää. Moni asia tässä maailmassa on ensin ollut sallittua ja sitten kiellettyä rotusyrjinnästä ja orjuudessta lähtien.
Turkiskasvatus on nykyisellään tarpeetonta ja voidaan lopettaa. On se kumma, jos toiminta on laillista ja mukamas niin hyvää, niin yhteenkään turkistarhaan ei pääse kuvaamaan niitä fantastisia oloja?

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Laillisuus on aika hyvä eettisyyden ja moraalisuuden mitta. Voimassa oleva lainsäädäntö ei vain vastaa sinun ja kettutyttöjen moraalikäsitystä. Juuri siksi sinä ja kettutytöt haluatte turkiskasvatuksen kieltää.

Turkiskasvatus on nimenomaisesti luvanvaraista, säänneltyä ja valvottua. Valtion osoittama tarkastaja käy "kuvaamassa" sinunkin puolestasi kaikki tarhat säännöllisesti.

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra Vastaus kommenttiin #8

"Voimassa oleva lainsäädäntö ei vain vastaa sinun ja kettutyttöjen moraalikäsitystä."

Olet oikeassa, moraali on henkilökohtaista, sitä ei voi ulkoistaa. Etiikassa ei ole asiantuntija-auktoriteettejä kuten tähtitieteessä tai lääketieteessä. Jos tähtitieteen asiantuntija sanoo, että kuu on vajaan 400 000 kilometrin päässä maasta, voin uskoa häntä, vaikka olisin kuvitellut, että kuu on paljon lähempänä. Samoin voin vedota ko. asiantuntijaan, jos jonkun kanssa ajaudun oluttuopin ympärillä kiistaan kuun etäisyydestä maasta. Mutta moraalisissa kysymyksissä auktoriteettiin vetoaminen ei riitä, olipa kyseessä Suomen laki tai moraalifilosofi Timo Airaksinen. Jos ravintolapöydässä ajaudun kiistaan kaverini kanssa eutanasian oikeutuksesta, ei asiaan saada samalla tavalla ratkaisua vetoamalla auktoriteettiin. Ei auta vaikka väittäisin, koska Timo Airaksinen, joka epäilemättä on etiikan asiantuntija, on sitä mieltä että eutanasia on oikein, niin täytyyhän sen olla silloin oikein, eihän asiantuntija voi olla väärässä. Auktoriteettiin vetoavalla argumentoinnilla ei moraalikysymyksiä ratkaista, toisin kuin vaikka tähtitieteen tai lääketieteen kysymyksiä.

Tämän takia laillisuus ei ole hyvä moraalin mitta. Voimassa oleva lainsäädäntö heijastelee melko monimutkaisen prosessin kautta, ainakin ideaalitilanteessa, yleistä mielipidettä. Jos omaat sellaisen eettisen viitekehyksen, että aina kulloinenkin laki on oikean moraalin mitta, on moraalisi muiden vietävissä.

Käyttäjän anttikivivalli kuva
Antti Kivivalli Vastaus kommenttiin #9

Lisäksi lainsäädäntö on valitettavasti ristiriitainen.

Nykyinen Eläinsuojelulaki sanoo suoraan:

"Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta.

Lain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.

Tällä lailla pannaan myös täytäntöön luonnonvaraisten eläinten pitämisestä eläintarhassa annettu neuvoston direktiivi 1999/22/EY. [...]

Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet."

Sen jälkeen laki ja varsinkin säädökset sallivat esimerkiksi kettujen, naalien (eläinlajia nimeltä sinikettu ei ole olemassa) ja minkkien eli käytännössä luonnonvaraisten eläinten pitämisen verkkopohjaisissa häkeissä, mikä varmasti aiheuttaa eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Säädösten ohjeet "hyllyistä" ja häkkien minimikoosta ovat aivan pelleilyä.

Lisäksi turkistarhaus on johtanut jalostukseen, jossa esim. eläinten jalat ovat epämuodostuneita - tosin, nehän elävät suurin osa vain puoli vuotta, eivätkä koskaan pääse juoksemaan vapaasti.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hannu Aro (#3) kiinnitti huomion piilossa olevaan tukirahastukseen (vielä laillista).

Jos S-ryhmä muutaman turkiksia kysyvän asiakaan menettäisikin, se on jo St1:n kanssa sijoittanut 220milj.€ noin 47 tuulivoimayksikön rakentamiseksi vuoden 2017 loppuun mennessä (Kauppalehden mukaan).

Siihen suunnatut - tai sieltä saadut - tuet takaavat sen, että S-ryhmä kuppaa melkoisen osan menetyksistään yhteiskunnalta, joten asiakkaista ei tarvitse piitata. - "Tuulivoiman tavoitehinta on 105,30 euroa megawattitunnilta. Sähkön markkinahinta on viime kuukausina ollut noin 30 euroa megawattitunnilta."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/st1-ja-s-ryhma-i...
P.S.
Minulla on susiturkkilakki, joka on kestänyt kaikki talvet (pienin korjuksin) sitten opiskeluvuosien. Ja niistä on kauan.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Sokos sanoi jo että kyseessä ei ollut eettinen päätös vaan turkikset eivät yksinkertaisesti mennyt kaupaksi.

Ja ymmärtäähän sen, ei kukaan halua että kettutytöt tulee ja sytyttää turkiksen tuleen kun olet itse sen sisällä.

Käyttäjän anttikivivalli kuva
Antti Kivivalli

Niin, se "perusteiden muutos" tehtiin sen jälkeen, kun muutamat innokkaat poliitikot olivat nostaneet metelin siitä, että Sokos oli esittänyt perusteltuja, eläinsuojelulain mukaisia linjauksia. Kyseiset poliitikot nimittäin toivoivat, että Sokos edistäisi eettisten turkisten myyntiä...

Sokoksessa asiaa on kuitenkin mietitty enemmän kuin vain "turkikset eivät mene kaupaksi, joten ilmoitetaan, ettei me myydä niitä". Netistä luvatta kopioin tämän löytämäni tiedon, josta selvästi käy ilmi, että turkisten ja turkissomisteiden tarjoamisen lopettaminen on vain yksi osa perusteltua linjausta ja oikeat perusteet ovat ne, mitä aluksikin ilmoitettiin:

"S-ryhmän vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti mahdollistamme asiakkaillemme vastuullisten valintojen tekemisen tarjoamalla turvallisia sekä
eettisesti että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluita.

Meille on tärkeää, että valikoimissamme olevien eläinperäisten tuotteiden ja raaka-aineiden tuotannossa kunnioitetaan eläinten oikeuksia ja huolehditaan eläinten hyvinvoinnista.

Eläinten hyvinvointi kiinnostaa myös asiakkaitamme enenevässä määrin, ja olemmekin laatineet asiaan liittyvän tuotelinjauksen, jota jatkossa sovellamme valikoimien suunnittelussa ja hankinnassa. Tällä hetkellä valikoimissamme on ollut yksittäisiä turkissomisteisia tuotteita, mutta jatkossa tämä tulee muuttumaan.

Linjauksemme sisältää seuraavat periaatteet: Emme hyväksy valikoimiimme aitoja turkiksia tai turkissomisteita, emme salli eläimen elävänä kynimistä tai nylkemistä höyhen-, untuva-, eläinkuitu tai nahkatuotteita varten.

Tämä koskee esimerkiksi villaa, cashmere-villaa, mohairia ja matelijoita. Eläinkuitujen kerääminen tulee suorittaa niin, että eläimille ei aiheudu tarpeetonta kärsimystä toimenpiteestä. Angoratuotteiden toimittajien tulee pystyä todentamaan angoravillan alkuperä ja keräysmenetelmä."

"Naurettavaa" oli tietenkin se, että "Sokoksen muutettua perusteluja" kyseiset poliitikot pystyivät "perumaan masinoimansa boikotin" ja heitä varmasti opastettiin kertomaan se selvästi, että nyt on tilanne muuttunut, sillä S-ryhmän liikkeiden boikotilla olisi ollut suoria ja oikeita taloudellisia vaikutuksia toisin kuin tuolla Sokos-ryhmän perustellulla linjauksella on. :-)

Kuten täälläkin blogisti kirjoitti, Sokosten turkissomisteiden myynti ei vaikuta mitenkään suomalaiseen turkistuotantoon, joka joka tapauksessa tulee loppumaan meidän elinaikanamme.

Käyttäjän Marja-TerttuPeltovuoma kuva
Marja-Terttu Peltovuoma

Ei kai kukaan täyspäinen halua muutenkaan olla muinaisjäänne eläinten päältä revitty turkki.Tollaisilla ihmisillä on pahasti jotakin vialla ja jopa arvioitava ovatko sopivia kansanpalvelijoita. Jokaisella eläinlajilla on oma tarkoitus luomakunnan ylläpitämiseen ja ne jotka menee sen yläpuolelle, heitä on oikeesti tarkkailtava Ovat erittäin lyhytnäköisiä tulevaisuutta rakentamaan ja enne kaikkea tuhoaminen ja tappaminen veressä.Ollaan saatu tällaisista henkilöstä muutama wc sitten tietää erittäin murheellista mihinkä he pystyvät.

Minna Hänninen

Miksi ihmeessä haluat mennä katsomaan häkissä olevia eläimiä? Eihän niissä ole mitään mielenkiintoista.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kirjoitin turkistarhauksen eettisyydestä blogin, johon tutkin turkistarhauksen valvonnan ja olojen kehittymisestä viime vuosina
Väitän siinä, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut ja tämä väitteeni perustuu Eviran valvonnan sekä ministeriön/hallitukse päätöksenteon julkisiin tietoihin.
http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22...

Toimituksen poiminnat